Kel onni on

… se onnen jakakoon. Ja tietonsa ja taitonsa myös. Tai sitten ei.

Järjestömaailmassa jakaminen ja yhteistyö ei välttämättä ole itsestään selvää. Joskus on havaittavissa kateutta ja kilpailua. Tämä on ongelma erityisesti silloin, kun samalla tontilla on useampi järjestö, eikä työnjako ole ihan selvä. Olen myös joskus joutunut todistamaan toisten saavutusten omimista. Etenkin isot järjestöt kaappaavaat helposti yhteistyöstä hyödyn ja kunnian itselleen edes mainitsematta pienempiä järjestökumppaneitaan. Tässäkin kannattaa muistaa, että asioita saa jakaa, mutta niitä ei saa ottaa omiin nimiinsä.

Haasteista huolimatta olen järjestöyhteistyön kannattaja. Yhdistämällä tietomme ja taitomme voimme saada jotain uutta ja luovaa aikaan. Pitää vaan löytää oikeat yhteistyökumppanit ja yhteistyön muodot. Yhteistyön pitää olla vastavuoroista, avointa ja tarkoitusperiltään vilpitöntä.

On ilo olla mukana toimivassa kymmenen järjestön yhteistyöverkostossa, Monimuotoiset perheet -verkostossa. Momu-järjestöjä yhdistää se, että kaikkien kohderyhmät poikkeavat jotenkin oletetusta perheestä. Olemme jo vuosia tehneet tiivistä yhteistyötä erityisesti vaikuttamistyön ja ammattilaisten kouluttamisen saralla. Tämän vuoden alussa käynnistyi verkoston nelivuotinen, Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama Kaikkien perheiden Suomi -hanke, jota luotsaavat osaavat ja aikaansaavat työntekijät: Anna Moring ja Jenni Kerppola-Pesu.

Projektirahoituksen saaminen on tosi iso saavutus. Verkoston kaikkein tärkein anti on minulle ehkä kuitenkin ollut kollegoiden vertaistuki ja mahdollisuus tiedon jakamiseen. Pienehköt järjestöt painiskelevat samankaltaisten haasteiden kanssa. Minulla on nykyään tapana uuden asian kohdatessani kysyä verkoston muilta toiminnanjohtajilta, että miten te olette tämän järjestäneet tai ratkaiseet. Jokaisen ei tarvitse oppia kaikkea kantapään kautta, vaan voimme yhdistää tietomme. Olemme yhdistäneet silloin tällöin myös taloutemme hankkimalla yhdessä ohjelmistoja, painamalla materiaalia ja järjestämällä  koulutuksia ja tapahtumia.

Yhteistyötä saamme tehdä myös Lapsettomien yhdistys Simpukan ensi vuonna starttaavassa SimpukkaParit – tahaton lapsettomuus ja parisuhde -projektissa, jolle Raha-automaattiyhdistys esittää avustusta vuosiksi 2014-2016.  Yhteistyökumppanina tässä projektissa on Kataja-Parisuhdekeskus. Avustusehdotus oli mitä mainioin päätös työvuodelle. SimpukkaParit -projekti on muuten sekin yhteistyön tulosta. Idea syntyi    Simpukan Helmellä palkitussa Lahden vertaistukiryhmässä. Ideaa testattiin ja jatkokehiteltiin niin Simpukan sisällä kuin erilaisten asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Ja kas, nyt projekti toteutuu! Yhteistyössä on haasteita, mutta myös voimaa.

Advertisements

Tietoja Anne Lindfors (@anne_lindfors)

Järjestötoimija ja maailmanparantaja. Asuu Tampereella. Toiminnanjohtajana Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä. www.pelastamaailma.wordpress.com
Kategoria(t): Elämä, Järjestöt, Lapsettomuus, Työelämä Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s