1800 näyttökertaa myöhemmin

Pelasta maailma -blogi on ollut pystyssä kuukauden. Perustin blogin varsin impulsiivisesti. Kuukauden saldona on 13 blogikirjoitusta ja vähän yli 1800 näyttökertaa. Blogi pääsi viikon ikäisenä Ylen Suora linja -ohjelmaan Vapaaehtoisten päivää käsitelleen bloggauksen ansiosta (ja blogin edesauttamana minutkin kutsuttiin ohjelmaan seuraavalla viikolla puhumaan vapaaehtoistoimijoiden motiiveista). Vauhdikkaan startin mahdollisti osaltaan se, että olen jakanut blogilinkkejä ahkerasti Twitterissä ja Facebookissa.

Perustin blogin, jotta saisin sanoa sanottavani. No, sanottavaa riittää vielä vaikka kuinka paljon. Toinen tavoite oli tekemällä oppiminen: halusin kokeilla, miten blogimaailmassa toimitaan. Olen kiinnostunut somesta ja sen mahdollisuuksista niin ammatillisesti kuin huvinkin kannalta. Vaikka some-oppaita on olemassa (mm. Piritta Seppälän mainio järjestöille suunnattu Kiinnostu ja kiinnosta, joka saa ensi vuonna jatkoa), niin parhaiten taitaa kuitenkin oppia laittamalla itsensä ja näppiksensä likoon.

Blogi on kuluneen kuukauden aikana hakenut linjaansa. Pelasta maailma ei ole lifestyle-blogi, mutta ei myöskään puhdas asiantuntijablogi. Käsittelen blogissa asioita, joita elämääni kuuluu ja joista olen kiinnostunut.  Jatkossa aion käsitellä ainakin näitä aiheita:ovi

  • järjestöt
  • johtaminen
  • työelämä
  • some ja digitalisoituminen
  • tahaton lapsettomuus
  • monikulttuurisuus
  • ekologisuus
  • onnellinen elämä
  • harrastukset: urheilu, käsityöt, kulttuuri

Ehkäpä jatkossa blogissa on myös vierailijakirjoittajien tekstejä.

Jatkan bloggaamista niin kauan, kuin homma tuntuu mielekkäältä ja juttua riittää. Olen yrittänyt pitää kirjoittamisen kynnyksen mahdollisimman matalana. Kaiken kaikkiaan tämä bloggaaminen on osoittautunut mukavaksi harrastukseksi, jossa saa toteuttaa luovuutta. Olen vilpittömän iloinen siitä, että blogilla on ollut lukijoita ja tekstejä on kommentoitu blogissa, Twitterissä ja Facebookissa. Toivottavasti bloggaukseni kiinnostavat jatkossakin.

Advertisements

Tietoja Anne Lindfors (@anne_lindfors)

Järjestötoimija ja maailmanparantaja. Asuu Tampereella. Toiminnanjohtajana Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä. www.pelastamaailma.wordpress.com
Kategoria(t): Elämä, Sekalaista Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: 1800 näyttökertaa myöhemmin

  1. Paluuviite: Aloittelevan bloggaajan ajatuksia | Pelasta maailma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s