Vinkkejä järjestöjohtajien verkostoitumiseen

network

Johtajana ja esimiehenä toimiminen on yksinäistä, sillä asema organisaatiossa on erilainen kuin muilla. Paineitakin saattaa olla.  Järjestöjohtamisessa on omat erityispiirteensä. Hyvä johtajuus edellyttää myös jatkuvaa kehittymistä. Verkostoituminen auttaa kaikissa näissä haasteissa.

LinkedIn

Palvelua käytetään yksinomaan työhön ja uraan liittyvissä asioissa, joten se sopii loistavasti ammatilliseen verkostoitumiseen. Työterveyslaitoksen ja Työelämä 2020 -hankkeen perustamassa Johtamisen kehittämisverkostossa käydään erittäin aktiivista keskustelua. Keskustelu tosin painottuu yritysmaailmaan ja julkiseen sektoriin.

SOSTE on perustanut oman, erityisesti järjestöjohtamiseen keskittyvän ryhmän. Järjestöjohtaminen on tarkoitettu järjestöjen luottamusjohdolle, operatiiviselle johdolle sekä järjestöjohtamisen kehittäjille. Toivottavasti yhä useampi löytää tämän ryhmän ja saadaan aikaan aktiivista keskustelua.

Twitter

Järjestöjohtajat ovat viimeisen vuoden aikana löytäneet Twitterin. Hienoa! Twitter mahdollistaa keskustelun, verkostoitumisen, tiedon jakamisen ja vaikuttamistyön. Järjestöjohtajia voi seurattavakseen etsiä vaikkapa Piritta Seppälän Järjestöjohtajia Twitterissä -listalta.

Facebook

Facebookiin on helppo perustaa keskusteluryhmiä. Suljetuissa ryhmissä keskustelu on yksityisempää kuin LinkedInissä tai Twitterissä. Itse osallistun tj-seuran keskusteluryhmään. (Seura ja ryhmä on tarkoitettu valtakunnallisten sote-järjestöjen toiminnanjohtajille). Lisäksi olen perustanut oman ryhmän Naisten johtajaverkosto nro 1:lle.

Blogit

Blogit ovat mainioita paikkoja pohtia johtamista ja kommentoinnin ansiosta myös keskustelu on mahdollista. Muiden blogeja lukemalla voi saada uusia ajatuksia. Bloggaavia järjestöjohtajia on valitettavan vähän. Suosittelen Suomen Partiolaisten puheenjohtajan Anna Munsterhjelmin blogia. SOSTEblogissakin järjestöjohtamista silloin tällöin käsitellään. Olen oppinut paljon yritysmaailmassa toimivien Matti Vesalan ja Esa Lehtisen blogeista. Myös Kevan Pauli Forma bloggaa oivaltavasti johtamisesta.

Tapaamiset

Pelkkä some ei täytä kaikkia verkostoitumisen tarpeita, vaan reaalimaailman tapaamiset muiden järjestöjohtajien kanssa ovat todella tärkeitä ja antoisia. On arvokasta, jos ympärillä on verkosto, jonka jäseniltä voi kysyä mieltä askarruttavia asioita. Minun verkostoni ydin koostuu Monimuotoiset perheet -järjestöverkoston toiminnanjohtajista. Myös JET-koulutuksen ja toiminnanjohtajaseuran kautta on tullut paljon uusia kontakteja.

Some ja live eivät ole erillisiä saarekkeita. Somessa on helppo tutustua ja sopia tapaaminen. Olen huomannut, että kiireen keskellä moni tinkii ensimmäiseksi yhteydenpidosta kollegoiden kanssa. Ehkä ei kannattasisi, sillä tapaamisista voi saada tuplasti lisää energiaa.

Mentorointi

Vapaamuotoisen verkostoitumisen lisäksi kannattaa hyödyntää mentorointia. Soste tarjoaa valmentavaa mentorointia: ”Valmentava mentorointi ei ole pelkästään yksipuolinen tiedonsiirtämisprojekti, vaan ammatillisen ja persoonallisen kasvun mahdollistaja.”

Omalta mentoriltani – kokeneelta järjestöjohtajalta – saamani tärkein oppi on se, että toiminnanjohtaja ei voi millään tietää ja osata kaikkea, vaan aina kannattaa kysyä. Siitä lähtien olen kysynyt, usein vastaajana on ollut kollega. Ollaanhan siis yhteyksissä, somessa, verkossa ja reaalimaailmassa!

Advertisements

Tietoja Anne Lindfors (@anne_lindfors)

Järjestötoimija ja maailmanparantaja. Asuu Tampereella. Toiminnanjohtajana Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä. www.pelastamaailma.wordpress.com
Kategoria(t): Järjestöt, Johtaminen Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Vinkkejä järjestöjohtajien verkostoitumiseen

  1. Lisäisin vielä kansainvälisen verkostoitumisen! Meillä on paljon sekä opittavaa että annettavaa kansainvälisesti! http://www.karreinen.org/2013/06/tutustu-kansainvalisesti-parhaisiin.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s