Ihmisyyden mitta

Kehitysyhteistyö

Lapsia Debre Zeitissä, Etiopiassa tammikuussa 2008.

Suhteeni kehitysyhteistyöhön on henkilökohtainen. Yksinkertaisesti: ilman sitä Etiopiassa syntynyt lapseni olisi tuskin selvinnyt hengissä. Ilman kehitysyhteistyövaroin tuettua sairaalaa ja lastenkotia moni muukin olisi menehtynyt. Hätää kärsivät eivät ole kasvoton suuri massa, he ovat yksilöitä, ihan kuten kuka tahansa meistä.

Kehitysyhteistyövarojen raju leikkaminen särkee sydämeni. Se on kerta kaikkiaan häpeällistä. Minun on vaikea elää tämän asian kanssa. Ei kuitenkaan läheskään niin vaikeaa, kuin niillä, joiden avun saanti loppuu kuin seinään leikkauspäätöksen takia.

Absoluuttista köyhyyttä

Etiopiassa viettämäni kaksi viikkoa olivat elämäni opettavaisimmat. Suosittelen käyntiä kehitysmaassa kaikille, joiden mielestä suomalaisten asiat on laitettava ensin kuntoon. Absoluuttinen köyhyys mykistää. Kaikkein köyhimmillä ei ole mitään, ei edes vaatteita.

Sain tutustua suomalaisten avustustyöntekijöiden työhön. Pääsin tekemään heidän kanssaan etsivää sosiaalityötä – vierailemaan köyhissä perheissä varmistamassa heidän avun tarpeensa. Kävin hökkeleissä, joiden maalattioilla perheet nukkuivat. Asumukset olivat sähköttömiä ja hämäriä, mutta kameran salamavalo paljasti koko karuuden.

Näin aikuisia, jotka olivat nälän takia apaattisia. Näin lapsia, jotka imeskelivät nälkäänsä sokeriruon varsia. Näin myös miten heidän elämänsä muuttui, kun he saivat ruokaa ja vaatteita.

Apua saaneiden onnellisuus oli käsinkosketeltavaa. Ihmiset, joilla oli edes jonkinlainen katto pään päällä, sen verran ruokaa ettei joka päivä tarvinnut nähdä nälkää ja vaikka ihan pienikin toimeentulo, olivat onnellisia. He olivat saaneet avun ja pystyivät jatkamaan  elämäänsä, kenties aloittelemaan pientä yritystoimintaa turvatakseen toimeentulonsa.

Auttamisen vaikeus

Sain myös tutustua auttamisen vaikeuteen. Halusin antaa rahaa nuorelle miehelle, joka auttoi meitä. Tuo mies katseli kaupassa uusia kenkiä. Kengät eivät maksaneet paljoakaan, ehkä kymmenen euroa. En kuitenkaan voinut ostaa niitä hänelle, sillä ne olisivat olleet liian kalliit – ei tietenkään minulle, vaan hänen elintasoonsa nähden.

Opin, että jos joku saa liikaa rahaa – olkoonkin se vaikka vain parikymmentä euroa – saattaa koko yhteisön tasapaino järkkyä. Rahan saajalle tulee ongelmia: rahat voidaan varastaa tai häntä voidaan hyljeksiä. Jouduin siis aina kysymään, minkä summan voin antaa. Auttaminen vaatii ammattitaitoa.

Tunnen paljon järjestöväkeä, myös kehitysyhteistyön parissa työskenteleviä. He tuskailevat UM:n avustushakemusten kanssa. Paljon paperityötä, paljon raportoitavaa. Kehitysyhteistyövarojen hallinnointi on vaativaa. Niin sen pitää ollakin. Vähintään yhtä vaativaa on työn suunnittelu ja toteutus. Tällä kaikella varmistetaan, että apu menee perille ja tekee hyvää avunsaajille.

Apu perille ilmaiseksi?

Olen ollut useana vuonna Nälkäpäiväkerääjänä. Aina silloin tällöin joku kommentoi, ettei anna rahaa, koska ei voi olla varma meneekö apu perille. Perustelu on järjetön, sillä jos ei anna rahaa, ei apu ainakaan mene perille. Moneen muuhun tarkoitukseen ollaan valmiita satsaamaan vaatimatta sen suurempaa vastiketta tai varmistusta.

On ristiriitaista vaatia, että raha menee oikeille avuntarvitsijoille, mutta avustusvarojen hallinnointi ei saisi maksaa mitään. Miksi avustusjärjestöjen työntekijöiden pitäisi tehdä laadukasta työtään ilmaiseksi?

Onko Suomessa varkaita, minulta kysyttiin Etiopiassa. Kun vastasin myöntävästi, ihmeteltiin, että miksi ihmeessä, kun siellä kaikilla on riittävästi ruokaa. Niinpä. Täällä lähes kaikilla on katto pään päällä ja suurimmalla osalla riittävästi ruokaa. Monet meistä elävät yltäkylläisesti. Emme silti ole näköjään valmiita auttamaan hätää kärsiviä.

Olen erittäin huolissani paitsi hallituksen leikkauspäätöksestä, myös yleisen ilmapiirin kovenemisesta. Se, miten kohtelemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, myös heitä, jotka ovat kaukana ja joita emme tunne, on inhimillisyyden ja ihmisyyden mittari.

***

Mitä voimme tehdä?

  • Allekirjoittaa vetoomuksen kehitysyhteistyön puolesta.
  • Kertoa kaikille, niin nettikeskustelijoille kuin myös päättäjille, että emme salli leikkauksia: #eiköyhimmiltä
  • Lahjoittaa rahaa kehitysyhteistyöhön. Minun kuukausilahjoitukseni menee Interpedian kautta, mutta hyviä vaihtoehtoja on muitakin.
  • Lähteä lipaskerääjäksi Punaisen Ristin Nälkäpäiväjänä 17.-19.9.
  • Mitä muuta? Kerro ideasi!
Mainokset

Tietoja Anne Lindfors (@anne_lindfors)

Järjestötoimija ja maailmanparantaja. Asuu Tampereella. Toiminnanjohtajana Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä. www.pelastamaailma.wordpress.com
Kategoria(t): Elämä, Sekalaista Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s