Avoimuus – uhka vai mahdollisuus organisaatiolle?

#PirSyArki

#PirSyArki-tunnisteella jakamiani kuvia.

Julkaisin Facebookissa kuvan Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen vertaistukiryhmästä. Kuvassa esiintyneet vapaaehtoistoimijat ja osallistujat halusivat omien kasvojensa avulla madaltaa kynnystä tulla mukaan toimintaan. Toisaalta tällainen kuva voi pelästyttää: uskallanko osallistua, vai tarkoittaako se sitä, että kuvani julkaistaan netissä?

Avoimuus on nykypäivää

Sallinette kliseisen otsikon. Kuten edellä oleva esimerkki osoittaa, avoimuus voi todellakin olla niin mahdollisuus kuin uhka.  Avoimuus pelottaa monia, mutta sen vaatimus lisääntyy. Avoimuus voi tulevaisuudessa olla jopa elinehto organisaatioille. Järjestöjen – aivan kuten yritysten ja julkisen sektorin organisaatioidenkin – hallinnon on oltava avointa ja läpinäkyvää. Järjestöpuolella avoimuutta edellyttävät niin rahoittajat, sidosryhmät kuin kohderyhmätkin.

Avoimuudella varmistetaan hyvän hallintotavan lisäksi eettisyys. Toki tämä tarkoittaa sitä, että avoimuus on uhka niille organisaatioille, joiden asiat eivät kestä päivänvaloa. Jos organisaation visio ja arvot ovat ristiriidassa vaikkapa työntekijöiden kohtelun kanssa, voi tuntua helpommalta käskeä tai jopa uhkailla työntekijöitä vaikenemaan. Jos taas asiat ovat kunnossa, ovat työntekijät parhaimmillaan innostuneita työntekijälähettiläitä.

Tavoitteellista avoimuutta

Avoimuudella on hyvä olla tavoite. Järjestöllä se voi olla toiminnan näkyväksi tekeminen, jotta yhä useampi osaa etsiä apua järjestön palveluista. Tai vaikkapa mukana olevien ihmisten esiin tuominen, jotta tabu tietyn asian ympäriltä hälvenee. Avoimuuden vaatimus voi tulla myös säännöistä: yleishyödyllistä tavoitetta on vaikea toteuttaa, jos organsaation toiminnasta vaietaan.

Vain sellaiseen järjestöön voin liittyä, jonka olemassaolosta tietää. Myös palveluiden käyttö tai lahjoitusten tekeminen edellyttää, että järjestö on jollain tavalla tuttu. Eikä pelkkä tietoisuus ja virallinen tieto riitä, vaan nykyään ihmiset kaipaavat fiiliksiä toiminnasta ja mukana olevista ihmisistä.

#PirSyArki – yhdistyksen toiminta näkyväksi 

Eräällä pyörälenkillä pohdin kaikkea sitä monipuolista toimintaa, jota meillä Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä on. Mietin, miten harmi on, jos kaikki se tekemisen meininki ja osaaminen ei näy mihinkään. Niinpä päätin aloittaa somepäivityssarjan, jossa avaan yhdistyksemme toimintaa ja myös omien työpäivieni sisältöä. Niin syntyi #PirSyArki-tunniste (tsekkaa Instagramista, Twitteristä ja Facebookista). Ideahan ei toki ole ainutlaatuinen. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa Soste, jonka työntekijät avaavat työnsä sisältöä #sostearki-tunnisteella.

#PirSyArki-päivityksien tavoitteena on toiminnan esittelemisen lisäksi muutakin. Esimerkiksi kertomalla strategiaprosessin alkamisesta on mahdollista tavoittaa henkilöt, joilla kenties olisi innostusta olla mukana prosessissa. Ehkä voimme löytää henkilöitä uuden tyyppisiin vapaaehtoistehtäviin perinteisen vertaistukemisen lisäksi. Monella saattaa olla osaamista, jota osaa tarjota, kun tietää mitä yhdistyksessä on meneillään.

Näen avoimuuden myös velvollisuutena ja vastuullisena toimintana jäseniämme, lahjoittajiamme sekä yhteistyökumppaneita kohtaan.  Mandaatin omaan työhöni toiminnanjohtajana olen saanut jäseniltä (jotka ovat valinneet hallituksen, joka on valtuuttanut minut hoitamaan tätä pestiä). Palkkani tulee suurelta osin niin jäsenmaksuista kuin lahjoittajiltakin. Koen, että työni ja koko yhdistyksen toiminnan pitää näin ollen olla näkyvää ja avointa.

Sittenkin uhka?

Toiset ovat luonteeltaan avoimempia kuin toiset. Vaikka koen itse olevani melko avoin, ei avoimuu minullekaan aina helppoa ole. Joka kerta, kun kirjoitan näitä bloggauksia tai jaan somessa päivityksiä mietin tarkkaan. Usein pelottaa: loukkaanko vahingossa jotakuta? Voiko joku käsittää jonkun kirjoittamani väärin? Lisäksi mietin erityisen tarkkaan mitä kerron työhöni liittyvistä asioista niin omissa kuin työpaikan kanavissa. Olen kuitenkin päättänyt uskaltaa olla avoin.

Toki avoimuus on aina myös uhka. Kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan. Vaikeneminen on turvallista: jos ei kerro mitään ei tule myöskään kertoneeksi liikaa.Vaikeneminen ei kuitenkaan enää nykyään ole vaihtoehto.

Miten avoimuuden asettamiin haasteisiin sitten vastataan? No avoimuudella tietysti! Jos on mokattu, se kerrotaan ja pahoitellaan. Jos tulee kriittistä palautetta, siihen vastataan. Ehkäpä palautteen johdosta syntyy jopa jotain uutta – sellaista, joka ei olisi tullut esiin ilman toiminnan avaamista ja palautteelle alttiiksi asettautumista.

Palataanpa vielä alun esimerkkiin: mitä jos avoimuus karkottaa mukaan tulemista harkitsevat? Tähänkin haasteeseen auttaa avoimuus: kysytään kuka haluaa esiintyä kuvassa ja kerrotaan, että muut saavat jäädä ulkopuolelle, mitää paineita osallistumiseen ei ole. Ja kuvan julkaisun yhteydessä kerrotaan, ettei kenenkään kuvia julkaista ilman lupaa. Ehkäpä jonkun ajan kuluttua tabu sairaudesta on hieman hälvennyt ja kuvassa esiintyminen saattaa tuntua luontevalta.

Mainokset

Tietoja Anne Lindfors (@anne_lindfors)

Järjestötoimija ja maailmanparantaja. Asuu Tampereella. Toiminnanjohtajana Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä. www.pelastamaailma.wordpress.com
Kategoria(t): Järjestöt, Johtaminen Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Avoimuus – uhka vai mahdollisuus organisaatiolle?

  1. Ville sanoo:

    Kyllä vaikeneminen on vielä mahdollista ja välillä jopa fiksua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s