I´m alive – Astrid Swan teki musiikkia syövästä, pelosta ja toivosta

From the Bed and Beyond -levyn julkaisukonsertit järjestettiin WHS Teatterissa. Lakanapuvun teki muotisuunnittelija Yat Cheung. Konsertin suunnittelussa ja toteutuksessa olivat mukana myös valokuvaaja Tekla Vàly ja mediataiteilija Timo Wright.

Mitä tapahtuu, kun sairastuu syöpään? Miltä se tuntuu, mitä ajatuksia herättää? Entä mitä mielessä liikkuu kun läheinen sairastaa, eikä ehkä toivukaan? Näitä ajatuksia Astrid Swan käsittelee levyllään From the Bed and Beyond. Swan on sairastanut aggressiivisen rintasyövän ja levy on syntynyt hänen omien kokemusten perusteella.

Luurankonainen, varjolady

Monesti kokemukset, tunteet ja tunnelmat avautuvat parhaiten taiteen avulla. Astrid Swanin levy on todiste tästä. Kauniissa kappaleissa ruhjeet muuttuvat helmiksi. Levyllä käsitellään paitsi sairastamista, myös ihmissuhteita: vetäytymistä, itsensä ja muiden suojelemista, rakastamisen riittämättömyyttä.

Avauskappale Maija´s song on kaunis tosikertomus ystävän viimeisistä hetkistä. Hetkistä, jolloin ystävykset keskustelevat tulevasta kesästä, vaikka molemmat tietävät, että toinen heistä ei enää näe sitä.

Centuries of Silence kertoo viiltävän kauniisti miten ikiaikaisesti vaietut tapahtumat estävät isovanhempaa tapaamasta lapsenlastaan ja hänen lastaan. Edes lapsenlapsen sairaus ei murra vuosisatojen hiljaisuutta. Ja eräänä päivänä onkin jo liian myöhäistä. Mutta isoäiti kulkee aina mukana peilikuvassa ja itsessä.

Parhaiten syöpään sairastumisen kokemuksen avasi minulle koskettava Song of Fear. Kappaleessa laulaja kertoo mitä kaikkia pelkoja sairastamiseen liittyy. Pelkoa herättää keho, joka on kerran jo pettänyt, mutta toisaalta myös se, jos kehossa ei tunnu kipua. Nuorena kuoleminen pelottaa, samoin se, jääkö itsestä mitään jälkeä maailmaan ja rakkaiden sydämiin. Kaikkien pelkojen luettelemisen jälkeen kappale päättyy kuitenkin toivoa herättävästi: I´m alive.

Aamutakki, siivet 

Levyn julkaisukonsertissa yhdistyivät musiikki, mediataide ja pukusuunnittelu. Swan kertoo blogissaan saaneensa David Bowielta vaikutteita ilmaisuunsa ja eri taidemuotojen yhdistämiseen. Bowie kuoli syöpään tammikuussa 2016. Swan osoitti kunniaa Bowielle esittämällä konsertin viimeisenä kappaleena Space Oddityn.

Konsertin – samoin kuin levyn – tunnelma oli intensiivisen harras: surullisen kaunis ja koskettava, mutta myös toivoa antava ja lohdullinen. Swanin hitaat askeleet lavalla korostivat elämäntilanteen pysähtyneisyyttä. Pysähtynyttä elämää, jolloin ehtii miettiä. Elämäntilannetta, jota on tarve purkaa ja käsitellä musiikin avulla.

Asetelma oli pelkistetty. Kuten Swan, myös koko bändi liikkui esityksen aikana eri puolilla lavaa. Keskeisessä osassa niin valkokankaalla esitetyissä videoissa kuin lavallakin oli sänky, jonka ympärillä elämä tapahtuu. Laulajan yllä oleva aamutakki oli ensin musta, muuttuakseen jonkinlaisen pakkopaidan ja siipien kautta valkoiseksi. Hyvältä tuoksuvaan aamutakkiin viitataan myös levyn avauskappaleessa.

Olin kuullut Astrid Swanin musiikkia livenä aiemminkin. Hän esiintyi kesällä 2016 SuomiAreenassa järjestetyssä Monokini 2.0 -showssa. Myös tuossa esityksessä yhdistyi monta ilmaisutapaa: musiikki, muoti ja videotaide.  Mallit – tavalliset, syövän sairastaneet naiset – olivat silminnähden voimaantuneita ja liikuttuneita. Minuun esitys teki erittäin suuren vaikutuksen, eikä kyyneliltäkään voinut välttyä. Tunnelma välittyy hyvin myös tämän videon kautta. Videon musiikkina on Astrid Swanin Four Months to Kill.

Kiitos ja suositus

Syöpään sairastuneelle The Bed and Beyond toimii vertaistukena, tunteiden ja tunnelmien sanoittajana sekä ennen kaikkea antaa toivoa. Läheisille se tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää sairastuneen ajatuksia ja käyttäytymistä helpottaen kohtaamista. Minulle avautui levyn ja konsertin myötä paljon uutta teemoista ja ihmisistä, joiden parissa työskentelen. Mutta ennen kaikkea opin jotain elämästä. Kiitos.

Tietoa tulevista keikoista löytyy Astrid Swanin Facebook-sivulta.

Mainokset
Kategoria(t): Syöpä | Avainsanat: , , , | Yksi kommentti

Paimen, puutarhuri vai primus inter pares?

Johtajan roolit

Sosiaali- ja terveysjohtamisen Executive MBA -opinnot käynnistyivät kaksipäiväisellä Strateginen johtaminen -osuudella. Vuorineuvos Kari Neilimon luotsaama kokonaisuus oli erittäin informatiivinen ja innostava. Se oli minulle myös hyvin ajankohtainen, onhan Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen strategia juuri valmistunut ja tämän vuoden haasteena on sen implementointi.

Strateginen prosessi

Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Strategiassa olennaista on proaktiivisuus, ei reaktiivisuus: luodaan tulevaisuus, ei arvailla sitä. Strategiassa on aina kyse muutoksesta.

Johtajan tehtävä on johtaa strategista prosessia. Tarvitaan aikaa asioiden uudelleen miettimiselle (re-thinking). Seuraavaksi pohditaan, mitä se tarkoittaa käytännössä meidän organisaatiossamme (re-formulating). Lopuksi asiat viedään käytäntöön (re-practising). Neilimon mukaan käytäntöön vieminen korostuu usein liikaa. Olisi hyvä panostaa enemmän asioiden uudelleen miettimiseen.

Innostavaa konkretiaa

”Strategia on toimiva, kun kuulijan silmät kirkastuvat,” kiteytti kurssilla vieraillut Kari Varkila. Pahimmillaan strategia jää vain pakolliseksi asiakirjaksi, jonka tekeminen on vaatinut paljon resursseja. Parhaimmillaan se antaa suunnan koko organisaatiolle ja avaa myös ulkopuolisille mistä organisaation toiminnassa on kyse.

Johtajalle strategia on keskeinen työkalu, mutta haasteena on saada myös esimiehet ja henkilöstö omaksumaan se. Neilimon mukaan johtaminen on tänä päivänä informaatioammatti. Johtajan on kyettävä viestimään strategiasta innostavasti ja riittävän konkreettisesti, jotta jokainen työntekijä kokee strategian tavoitteet ja arvot itselleen tärkeiksi.

Johtaja on alkemisti

Mikä on johtajan rooli organisaatiossa? Johtaja voidaan nähdä hyvänä paimenena, joka johdattaa laumaansa. Gary Hamelin mukaan johtaja on puutarhuri, joka huolehtii organisaation rakenteista ja jonka tehtävä on jättää puutarha seuraajalleen paremmassa kunnossa kuin sen itse sai. Sosiaali- ja terveydenhuollossa johtaja on usein primus intrer pares – ensimmäinen vertaisten joukossa.

Johtajan on hallittava A (Academy), B (Business) ja C (Consulting). On siis tunnettava teoria ja oma toimiala. Lisäksi on oltava halua ja kykyä ratkaista ongelmat.

Kari Neilimon mukaan johtajalla on neljä roolia:

  • Päätöksentekijä
  • Tavoitteiden saavuttaja
  • Konsensuksen hakija
  • Alkemisti

Alkemistilla tarkoitetaan, että johtajan tehtävä on saada olemassa olevista aineksista aikaan jotain uutta. Melkoinen lista erilaisia rooleja, jotka voivat olla osin jopa ristiriitaisia keskenään.  Siinäpä haastetta yhdeksi elämäksi! Onneksi johtamista ja johtajuutta voi opiskella ja opetella.

Sodasta ja autotehtaista järjestöihin

Oli mielenkiintoista tutustua strategisen johtamisen historiaan ja erilaisiin viitekehyksiin. Liikemaailma on omaksunut strategisen ajattelun sotastrategioista ja autoteollisuudesta. Äkkiseltään voisi ajatella, että sota, autotehtaat ja bisnes olisivat kaukana sote-järjestöjen toiminnasta. Mutta juuri järjestöissä tarvitaan strategista johtamista. On pakko tietää tavoitteet, päättää rajaukset ja sopia arvot, muuten käy niin, että yritetään pelastamaan koko maailma.

Strategisen ajattelun suuntauksissa on edetty kilpailuedusta, manageroinnista ja muutosjohtamisesta kohti verkostojen johtamista ja asiakkuuksien maailmaa. Järjestön johtaminen on suurelta osin verkostojen johtamista. Asiakasnäkökulmakin on tärkeä, ovathan järjestöt olemassa ihmisiä varten. Seuraavassa EMBA-opintojaksossa päästäänkin sukeltamaan asiakkuuksien ja verkostojen johtamiseen. Tuskin maltan odottaa!

Kategoria(t): Johtaminen | Avainsanat: , , , , , | Yksi kommentti

Opiskelua, kasvua ja ystäviä – 20 vuotta SAMKin sosionomikoulutusta

SAMK sosionomit

Tällä viikolla sain olla juhlimassa Satakunnan Ammattikorkeakoulun 20-vuotista sosionomi-koulutusta.

Omien parissa 

Vuonna 1996 aloitin tuolloin vielä väliaikaisessa ammattikorkeakoulussa sosiaalialan opinnot. Kaikki oli uutta – esimerkiksi ammattinimike selvisi vastasi lähellä valmistumisajankohtaa. Sosionomi-koulutus ei ollut ykkösvaihtoehtoni, sillä minusta piti tulla luokanopettaja. Onneksi päädyin kuitenkin ammattikorkeakouluun.

Ensimmäistä kertaa elämässäni koin olevani omieni joukossa. Peruskoulussa luokat muodostuivat asuinalueiden mukaan, lukiossa koulumenestyksen perusteella. Nyt koolla oli ryhmä ihmisiä, joita kiinnostivat samankaltaiset asiat ja jotka oli pääsykokein ja soveltuvuustestein valittu. Ryhmäytymistä tuettiin monin keinoin. Heti opiskelujen alkuvaiheessa meidät lähetettiin Kullaalle leirille, jossa nukuimme laavuissa ja rakensimme yhdessä maakellarin.

Pohja ammatillisuudelle

Sittemmin olen opiskellut lisää, enkä työurallakaan ole varsinaisia sosionomin töitä juurikaan tehnyt. Silti sosionomi-koulutus on kaiken pohja. Sieltä ammennan niin substanssipuoleen kuin erityisesti ihmisten kohtaamiseen. Sosiaalipegoginen viitekehys auttaa näkemään ihmiset kokonaisina – oman elämänsä, yhteisönsä ja yhteiskunnan osina. Se myös uskoo ihmisten omiin voimavaroihin ja kasvuun. Myöhemmin opiskelin yliopistossa sosiaalipolitiikkaa, joka toi tähän kokonaisuuteen yhteiskunnallisempaa näkemystä.

Opintoihin kuului paljon työharjoittelua ja työelämäprojekteja. Pääsimme haastaviin paikkoihin. Minä tein harjoitteluja muun muassa nuorisokodissa ja psykiatrisen sairaalan nuorten osastolla. Oli pakko löytää ammatillinen suhtautuminen – jokaiseen elämäntarinaan ei voinut upota. Tämä on osoittautunut tärkeäksi työtaidoksi ja auttanut jaksamisessa haastavissa tilanteissa.

Elämää, ei vain opiskelua

Opiskeluvuosia muistellessa mieleen palautuu paljon muutakin kuin pelkkää opiskelua. Parikymppisenä sitä etsii itseään ja ainakin minulle nuo vuodet olivat kasvun ja muutoksen aikaa elämän monilla osa-alueilla. Opiskelukavereiden kanssa elettiin – ei pelkästään opiskeltu. Miten hienoa oli taas tavata heitä, kuten myös tärkeää opettajaamme ja opastajaamme Kaarinaa. Ihan kuin kaksikymmentä vuotta olisi tuosta vain pyyhkäisty pois!

Vaikka tapaaminen opiskelukavereiden kanssa oli ihana, en voinut olla miettimättä luokkakokousten ongelmaa. Itse nimittäin välttelin vastaavia tilanteita vuosien ajan. Elämässä ei aina kaikki mene niin kuin olisi toivonut ja helposti tuntuu, että kaikilla muilla on asiat paremmin. Ei ole helppoa vastata kysymyksiin työurasta, parisuhteesta ja lapsista, jos itse on työtön, eronnut tai tahattomasti lapseton.

 

Kategoria(t): Työelämä | Avainsanat: , , | Kommentoi

Johtamisen huoneentaulu

Johtamisen huoneentaulu

Olen alusta lähtien kirjoittanut tätä blogia lähinnä itselleni – saadakseni päässäni pursuilevat ajatukset jäsenneltyä. Blogi toimii myös muistiona. SuomiAreena-viikon aikana oli helppo tsekata blogista etukäteen suunnittelemani ohjelma. Lukemistani kirjoista poimin blogiin parhaat oivallukset ja palaan niihin, kuten vaikkapa suosikkiini Työkirjaan, aina silloin tällöin.  Ja jos  bloggauksistani on apua muille, niin se on bonusta.

Näin kesäloman jälkeen olen kaivannut orientaatiota työsyksyä varten. Sitä löytyi artikkeleista ja bloggauksista. Ajattelin ensin tehdä tärkeimmistä pointeista huoneentaulun työhuoneeseeni, mutta päätinkin tehdä bloggauksen – jos vaikka siitä olisi iloa jollekin muullekin.

Yhteinen tavoite

Selkeä yhteinen tavoite on kaiken johtamisen ydin, niin ihmisten kuin organisaatioidenkin johtamisessa. Johtajan tehtävä on auttaa yhteisen tavoitteen löytymisessä ja sen jälkeen kyllästymättä viestiä siitä niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Yhteinen tavoite tuo merkityksen jokaisen työntekijän työlle.

Meillä Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä eletään mielenkiintoisia aikoja, sillä olemme strategiaprosessin myötä kiteyttämässä omaa tavoitettamme. Työ on vielä kesken, mutta sen verran uskallan veikata, ettei tavoite tule olemaan sama kuin eräällä yritysjohtajalla, joka taannoin haastattelussa kehuskeli lempinimellään Mr Liikevoitto.

Isot linjat

Kun yhteinen tavoite on löytynyt, pitää työntekijöiden saada tehdä työnsä omalla tavallaan, yhteisesti sovittujen raamien puitteissa. Mikään ei vie työniloa niin kuin mikromanageeraus. Autonomia puolestaan lisää työssä viihtymistä.

Autonomia edellyttää luottamusta. Kyttääminen ei ole nykyaikaa. Eikä se edes onnistu – kun työ tehdään yhä enemmän tietokoneella ja pään sisällä, on mahdotonta vahtia tehdäänkö koko ajan töitä tai onko työ tuottavaa. Pitää uskaltaa luottaa ja keskittyä suuriin linjoihin.

Ilo ja rentous

Töissä saa olla kivaa, sillä synkistely ei tee työstä tehokkaampaa, päinvastoin. Tärkeily ei lisää asiantuntemusta.  Jokaisen työ on tärkeää, kyse on erilaisista tehtävistä. Yksi on asiakaspalvelija, toinen johtaja. Herättelevää on miettiä, kumman äkillinen poissaolo vaikuttaa enemmän organisaation arkeen.

Ihmiset sitoutuvat ihmisiin, siksi työkaverit ovat tärkeitä. Rennossa ja kaikkia kunnioittavasssa ilmapiirissä myös yhteistyö sujuu. Usein parhaat ideat syntyvät epämuodollisissa tilanteissa. Minä ainakin olen heinäkuun hiljaisten päivien kiireettömissä kahvihuonekeskusteluissa saanut paljon tietoa työtäni ja erityisesti strategiaprosessia varten.

***

Innostuksena näille ajatuksille toimivat seuraavaat tekstit:

Kategoria(t): Johtaminen | Avainsanat: , | Kommentoi

SuomiAreena – poimintoja ohjelmasta

 

SuomiAreena on paitsi keskustelutilaisuuksia, myös kohtaamisia. Tässä kuvakooste Viestintä-Pirittan järjestösomedrinkeiltä vuodelta 2015

SuomiAreena on paitsi keskustelutilaisuuksia, myös kohtaamisia. Tässä kuvakooste Viestintä-Pirittan järjestösomedrinkeiltä vuodelta 2015.

SuomiAreenan teemana on tänä vuonna suomalainen työ ja kansalaisjärjestötoiminta, joten kaltaiselleni järjestöistä, työelämän kehittämisestä ja yhteiskunnallisista aiheista kiinnostuneelle henkilölle on tarjolla valtavasti mielenkiintoista ohjelmaa.

Tähän bloggaukseen keräsin kiinnostavimmilta vaikuttavat tilaisuudet. Saatan päivittää listaa myös viikon aikana. SuomiAreenan sivuilta kannattaa tarkastaa koko ohjelma ja tapahtumapaikkojen tarkat sijainnit.

SuomiAreena on toki muutakin kuin ohjelmaan merkittyjä tilaisuuksia. Aikaa on syytä varata niin etukäteen sovituille, kuin spontaaneille keskusteluille ja illanistujaisille sekä Kansalaistorilla vierailemiseen. Kansalaistorilta löytyy mm. Satakunnan Syöpäyhdistyksen esittelypiste. Aion piipahtaa myös Rintasyöpäyhdistyksen pop up -kahvilaan (13.-15.7. osoitteessa Pohjoispuisto 1).

Maanantai 11.7.

  • ”Erehtyminen kielletty!” ja muita työelämän myyttejä, klo 13.30-14.45 | BEPOP-lava
  • Työn tulevaisuus 1: Digiajan suot, kuokat ja janipetterit, klo 15.15-16.30 | Purje-lava
  • Perheystävällinen Diili – työpaikat tentissä! klo 17.00-18.15 | Kaupungintalon piha
  • SuomiAreenan avajaisbileet, klo 19.00-22.00 | Antinkatu 5
  • Kapakkaväittely: Talouden totuuskomissio. Tietoa, tulkintaa vai valistuneita arvauksia, klo 20.00-21.00 | Ravintola Kirjakauppa

Aloituspäivän valintani painottuvat työelämään. Saavun Poriin klo 13.45 ja suuntaan BePoppiin suoraan rautatieasemalta. Onneksi matka ei ole pitkä, joten ehdin varmasti kuulemaan mielenkiintoista keskustelua työelämän myyteistä. Työn tulevaisuus kiinnostaa myös, joten seuraavaksi menen Purje-lavalle.

Eniten maanantailta odotan Väestöliiton järjestämää Perheystävällistä Diiliä, jonka juontavat Hjallis Harkimo ja Väestöliitön varapuheenjohtaja, Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä. Ja jos illaksi ei ilmaannu mitään erityistä ohjelmaa, piipahdan varmaankin SuomiAreenan avajaisissa ja kapakkaväittelyssä.

Tiistai 12.7.

  • Onko hoitoon pääsyn nopeudella merkitystä syövänhoidossa? klo 10.00-11.15 |Kaupungintalon piha, Hallituskatu 12
  • Terveysalasta Suomen menestyksen tekijä – Millä eväillä? klo 11.45-13.00 | BEPOP-lava
  • Puoskarointia vai tukea ihmiseltä ihmiselle? klo 11.45-13.00 | Kaupungintalon piha
  • Kun sairastun, pärjäänkö työssäni? klo 13.30-14.45 | BEPOP-lava
  • Syövän lääkehoito kehittyy – Miten käy suomalaisen potilaan? klo 15.15-16.30 | Kaupungintalon piha
  • Voidaanko tulevaisuudessa kaikki syövät parantaa? Monokini 2.0 -näytös sekä keskustelu syövästä ja sen voittamisesta, klo 17.00-18.15 | Puuvillan kauppakeskus

Tiistaina on luvassa syöpä- ja terveysaiheista ohjelmaa. Klo 10 aloitetaan Syöpäjärjestöjen mielenkiintoisella paneelikeskustelulla hoitoon pääsystä. Seuraavaksi pitää valita joko terveysalan tulevaisuuden tai vapaaehtois- ja vertaistoiminnan välillä.

Iltapäivällä syöpä-teema jatkuu. Syövän lääkehoitoa käsittelevässä keskustelussa ääneen pääsee mm. Suomen Syöpäpotilaat ry:n toiminnanjohtaja Minna Anttonen. Harmi, että juuri samaan aikaan järjestetään myös Suomen Syöpäyhdistyksen 80-vuotisvastaanotto. Mutta sellaistahan se SuomiAreenalla on: mielenkiintoista ohjelmaa on niin paljon, että tekisi mieli olla vähintään kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Iltapäivän viimeinen ohjelma on Puuvillassa järjestettävä tilaisuus, jossa keskustelun lisäksi on luvassa Monokini 2.0 -näytös, johon asuja ovat suunnitelleet mm. Mert Otsamo ja Teemu Muurimäki. Ja kaiken lisäksi Astrid Swan vetää tilaisuudessa tämän vuoden ainoan keikkansa.

Keskiviikko 13.7.

  • Millaiselle arvopohjalle Suomi rakennetaan tänään ja tulevaisuudessa? klo 10.00-11.15 | Antinkatu 5
  • Torivartti: Syöpäkuntoutujien tanssi TEOS 2016 klo 11.40-12.00
  • Paluu tulevaisuuteen – terveyspalvelut ja työ digiajassa,  klo 11.45-13.00 | BEPOP-lava
  • Johdetaanko startupeissa paremmin? klo 13:10 – 14:10 | Laiv@lava
  • Torivartti: Iloa liikunnasta ja vapaaehtoistyöstä – Syöpäjärjestöt, klo 14.20-14.40
  • Työn tulevaisuus 2: Tulevaisuuden johtajuus – herran pelolla vai sielun palolla? klo 15.15-16.30 | Purje-lava
  • Viestintä-Pirittan Järjestösomedrinkit, klo 18 alkaen, Barco-laiva/terassi

Keskiviikkona torilla nähdään Satakunnan Syöpäyhdistyksen kuntoutujien tanssiteos, se on nähtävä! Samoin odotan mielenkiinnolla Syöpäjärjestöjen Iloa liikunnasta ja vapaaehtoistyöstä -torivarttia.

Iltapäivällä on luvassa todella mielenkiintoiselta vaikuttava Johtajuusareena, jossa keskustelemassa ovat mm. Matti Alahuhta, Frank Martela ja Elina Lepomäki. Ja vinkkinä kaikille johtajuudesta kiinnostuneille: edellä linkittämälläni johtajuusareenan sivulla on hyvä kattaus videoita ja bloggauksia.

Päivän huipentaa tietysti jo toista kertaa järjestettävä Viestintä-Pirittan Järjestösomedrinkit, johin toivotamme Piritta Seppälän kanssa kaikki tervetulleiksi leppoisan keskustelun ja vapaan verkostoitumisen merkeissä!

Torstai 14.7.

  • Torivartti: Syöpäkuntoutujien tanssi TEOS 2016 klo 10.00-10.20
  • Lisää tunteja vuorokauteen vai vähemmällä enemmän? Työajalla tuottavuutta ja hyvinvointia, klo 10.00-11.15 | Puuvillan kauppakeskus
  • Osataanko Suomessa johtaa? klo 11.45-13.00 | BEPOP-lava
  • Mahdollisuuksien aika – hyvä työ digiajassa, klo 13.30-14.45 | Antinkatu 5
  • Kohti inspiroivaa ja vaikuttavaa kansalaisyhteiskuntaa, klo 17.00-18.15 | Kaupungintalon piha

Jos TEOS 2016 jäi edellisenä päivänä näkemättä, nyt on uusi mahdollisuus. Torstaina on tarjolla työelämään ja johtamiseen liittyviä tilaisuuksia ja päivän päätteeksi keskustellaan kansalaisyhteiskunnasta.

Perjantai 15.7.

  • Puhutaan rahasta – pelataan terveydellä, klo 10.00-11.15 | Kaupungintalon piha
  • Uusi kotimainen rahapelijätti – Kansalaistoiminnan turva vai turma? klo 10.00-11.15 | Eetunaukion lava
  • #SomenHermolla: Johtaja sosiaalisessa mediassa klo 10.00-11.00 | Laiv@lava
  • #SomenHermolla: Twitter yhteiskunnallisen keskustelun kanavana, 11.00-12.00 | Laiv@lava
  • #SomenHermolla: Yritys, ymmärrä nämä 9+1 asiaa sosiaalisesta mediasta, klo 12-12.45 | Laiv@lava
  • Työn tulevaisuus 3: 10 teesiä työstä vuonna 2040, klo 13.30-14.45 | Purje-lava
  • Hätä hyvinvointivaltiossa – kolme tarinaa suomalaisesta köyhyydestä, klo 13.30-14.45 | Kaupungintalon piha

Huh huh! Vielä perjantainakin mielenkiintoista ohjelmaa riittää, toivottavasti turnauskestävyys on kohdillaan. Ja miten näistä pitäisi osata valita: aamupäivällä on kolme hyvältä vaikuttavaa tilaisuutta samaan aikaan! Samoin iltapäivällä pitäisi valita työn tulevaisuuden ja köyhyyden välilllä. Some-intoilijoille on tarjolla Laiv@lavalla ohjelmaa koko päiväksi #SomenHermolla-teeman muodossa.

***

Tiiviin SuomiAreena-viikon jälkeen taitaa taas lomailu maistua! Jos kaikelta infoähkyltä kykenen, kirjoitan jonkinlaisen raportin SuomiAreenan herättämistä ajatuksista.

Kategoria(t): Järjestöt | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Sata päivää uudessa duunissa

Sata päivää uudessa työssä

Viime viikolla kiipeilimme työporukamme kanssa puissa, sillä virkistyspäivän ohjelmaan kuului vierailu Varalan Flowparkissa. Ylös kiivetessä jännitti kovasti, mutta päätin uskaltaa. Katselin työkavereiden etenemistä. Korkeuksissa haasteet seurasivat toisiaan. Jokaisen selvitetyn rataosuuden jälkeen odotti uusi, erilainen tehtävä. Oli vain jatkettava eteen päin, vaikkei tiennyt mitä seuraavan puun takana odotti.

Valtakunnallisesta alueelliseen

Aika lailla samalta tuntuivat ensimmäiset viikot uudessa työssä: jännitti, eikä ollut tietoa mitä tuleman pitää. Nyt takana on reilut kolme kuukautta Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä. Sadan päivän kohdalla on tapana pysähtyä katsomaan, mitä uusi johtaja on saanut aikaan. Omia saavutuksia on hiukan vaikea arvioida, joten keskityn tässä bloggauksessa kertomaan miten olen nämä ensimmäiset kuukaudet kokenut.

Muutos on ollut melkoinen. Siirryin pienehköstä valtakunnallisesta järjestöstä suurempaan alueelliseen yhdistykseen. Koko Suomen sijaan työalueena on Pirkanmaa. Eroa on myös järjestön toiminta-ajatuksessa: siinä missä Simpukka on lapsettomien itsensä perustama, vahvasti kokemusasiantuntijuuteen perustuva, on Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen pohja enemmän ammatilllisuudessa ja lääketieteessä.

Tärkeät verkostot

Simpukassa aloitin ensimmäisenä toiminnanjohtajana, joten jouduin aloittamaan verkostojen luomisen lähes tyhjästä. Erityisesti Monimuotoiset perheet -verkoston jäsenjärjestöistä löytyi yhteistyökumppaneita ja tärkeitä kollegoita. Silti monet asiat oli tehtävä omin voimin.

Syöpäjärjestökentällä on toisin. Suomen Syöpäyhdistys on kattojärjestö, johon kuuluu kaksitoista alueellista ja kuusi valtakunnallista potilasjärjestöä. Järjestöjen kesken tehdään paljon yhteistyötä. Useamman kerran vuodessa kokoontuvissa toiminnanjohtajakokouksissa pääsee kollegoiden kanssa ideoimaan uutta ja jakamaan kokemuksia.

Hyvänä esimerkkinä yhteistyöstä on syöpäjärjestöissä meneillään oleva kotisivu-uudistus, joka toteutetaan Suomen Syöpäyhdistyksen organisoimana. Olen aiemmin vienyt alusta loppuun kaksi laajaa kotisivuprojektia, joten osaan totisesti arvostaa sitä, että saan kommentoitavakseni valmiin konseptin. Toki työtä tässäkin projektissa riittää, mutta sitä ei tarvitse selvitä yksin.

Yhteistyö on mukavaa, mutta ennen kaikkea se on hyödyllistä. Se mahdollistaa laajan ja vaikuttavan työn, jonka tavoitteena on hyvä elämä ilman syöpää ja syövästä huolimatta.

Tuesta kiitollisena

Suurin motiivini työpaikan vaihtamiseen oli halua oppia uutta. Ja uuden oppimista on totisesti riittänyt! Joka päivä eteen tulee lukemattomia uusia asioita. Ne liittyvät hoitotyöhön, tieteelliseen tutkimukseen, sijoitustoimintaan, testamentteihin, kiinteistöihin, syöpäsairauksiin, lääketieteellisiin instrumentteihin, toimeentuloon, potilaan oikeuksiin, kuolemaan, milloin mihinkin. Laajaa toimintaamme esittelee vuosikertomus.

Aivan kuten Simpukassa, myös Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä saan tehdä töitä hyvien tyyppien kanssa. Olen tutustunut moniin syövästä selviytyneisiin, jotka nyt toimivat vapaaehtoisina. Samoin olen saanut tutustua hoitotyön, lääketieteen ja tieteellisen tutkimuksen ammattilaisiin sekä lukuisiin työntekijöihin syöpäjärjestökentällä.

Tärkein tukeni näiden sadan päivän aikana ovat olleet työkaverit. Aivan kuten Flowparkin korkeuksissa, olen työpaikallakin kerta toisensa jälkeen kysynyt neuvoja. Miten tästä kannattaa kulkea? Mitä seuraavan puun takana odottaa? Ja aina olen saanut tukea, opastusta ja kannustusta.

Esimiehen vaihtuminen aiheutta usein työntekijöille epävarmuutta ja pelkoakin. Siksi olen erityisen kiitollinen, että minut on otettu osaksi työyhteisöä. Työntekijöiden lisäksi tärkeä tukija on ollut yhdistyksemme puheenjohtaja. Johtajan työn varjopuolia on yksinäisyys. Siksi olenkin todella kiitollinen, ettei minua ole jätetty yksin.

Kategoria(t): Johtaminen, Työelämä | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Avoimuus – uhka vai mahdollisuus organisaatiolle?

#PirSyArki

#PirSyArki-tunnisteella jakamiani kuvia.

Julkaisin Facebookissa kuvan Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen vertaistukiryhmästä. Kuvassa esiintyneet vapaaehtoistoimijat ja osallistujat halusivat omien kasvojensa avulla madaltaa kynnystä tulla mukaan toimintaan. Toisaalta tällainen kuva voi pelästyttää: uskallanko osallistua, vai tarkoittaako se sitä, että kuvani julkaistaan netissä?

Avoimuus on nykypäivää

Sallinette kliseisen otsikon. Kuten edellä oleva esimerkki osoittaa, avoimuus voi todellakin olla niin mahdollisuus kuin uhka.  Avoimuus pelottaa monia, mutta sen vaatimus lisääntyy. Avoimuus voi tulevaisuudessa olla jopa elinehto organisaatioille. Järjestöjen – aivan kuten yritysten ja julkisen sektorin organisaatioidenkin – hallinnon on oltava avointa ja läpinäkyvää. Järjestöpuolella avoimuutta edellyttävät niin rahoittajat, sidosryhmät kuin kohderyhmätkin.

Avoimuudella varmistetaan hyvän hallintotavan lisäksi eettisyys. Toki tämä tarkoittaa sitä, että avoimuus on uhka niille organisaatioille, joiden asiat eivät kestä päivänvaloa. Jos organisaation visio ja arvot ovat ristiriidassa vaikkapa työntekijöiden kohtelun kanssa, voi tuntua helpommalta käskeä tai jopa uhkailla työntekijöitä vaikenemaan. Jos taas asiat ovat kunnossa, ovat työntekijät parhaimmillaan innostuneita työntekijälähettiläitä.

Tavoitteellista avoimuutta

Avoimuudella on hyvä olla tavoite. Järjestöllä se voi olla toiminnan näkyväksi tekeminen, jotta yhä useampi osaa etsiä apua järjestön palveluista. Tai vaikkapa mukana olevien ihmisten esiin tuominen, jotta tabu tietyn asian ympäriltä hälvenee. Avoimuuden vaatimus voi tulla myös säännöistä: yleishyödyllistä tavoitetta on vaikea toteuttaa, jos organsaation toiminnasta vaietaan.

Vain sellaiseen järjestöön voin liittyä, jonka olemassaolosta tietää. Myös palveluiden käyttö tai lahjoitusten tekeminen edellyttää, että järjestö on jollain tavalla tuttu. Eikä pelkkä tietoisuus ja virallinen tieto riitä, vaan nykyään ihmiset kaipaavat fiiliksiä toiminnasta ja mukana olevista ihmisistä.

#PirSyArki – yhdistyksen toiminta näkyväksi 

Eräällä pyörälenkillä pohdin kaikkea sitä monipuolista toimintaa, jota meillä Pirkanmaan Syöpäyhdistyksessä on. Mietin, miten harmi on, jos kaikki se tekemisen meininki ja osaaminen ei näy mihinkään. Niinpä päätin aloittaa somepäivityssarjan, jossa avaan yhdistyksemme toimintaa ja myös omien työpäivieni sisältöä. Niin syntyi #PirSyArki-tunniste (tsekkaa Instagramista, Twitteristä ja Facebookista). Ideahan ei toki ole ainutlaatuinen. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa Soste, jonka työntekijät avaavat työnsä sisältöä #sostearki-tunnisteella.

#PirSyArki-päivityksien tavoitteena on toiminnan esittelemisen lisäksi muutakin. Esimerkiksi kertomalla strategiaprosessin alkamisesta on mahdollista tavoittaa henkilöt, joilla kenties olisi innostusta olla mukana prosessissa. Ehkä voimme löytää henkilöitä uuden tyyppisiin vapaaehtoistehtäviin perinteisen vertaistukemisen lisäksi. Monella saattaa olla osaamista, jota osaa tarjota, kun tietää mitä yhdistyksessä on meneillään.

Näen avoimuuden myös velvollisuutena ja vastuullisena toimintana jäseniämme, lahjoittajiamme sekä yhteistyökumppaneita kohtaan.  Mandaatin omaan työhöni toiminnanjohtajana olen saanut jäseniltä (jotka ovat valinneet hallituksen, joka on valtuuttanut minut hoitamaan tätä pestiä). Palkkani tulee suurelta osin niin jäsenmaksuista kuin lahjoittajiltakin. Koen, että työni ja koko yhdistyksen toiminnan pitää näin ollen olla näkyvää ja avointa.

Sittenkin uhka?

Toiset ovat luonteeltaan avoimempia kuin toiset. Vaikka koen itse olevani melko avoin, ei avoimuu minullekaan aina helppoa ole. Joka kerta, kun kirjoitan näitä bloggauksia tai jaan somessa päivityksiä mietin tarkkaan. Usein pelottaa: loukkaanko vahingossa jotakuta? Voiko joku käsittää jonkun kirjoittamani väärin? Lisäksi mietin erityisen tarkkaan mitä kerron työhöni liittyvistä asioista niin omissa kuin työpaikan kanavissa. Olen kuitenkin päättänyt uskaltaa olla avoin.

Toki avoimuus on aina myös uhka. Kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan. Vaikeneminen on turvallista: jos ei kerro mitään ei tule myöskään kertoneeksi liikaa.Vaikeneminen ei kuitenkaan enää nykyään ole vaihtoehto.

Miten avoimuuden asettamiin haasteisiin sitten vastataan? No avoimuudella tietysti! Jos on mokattu, se kerrotaan ja pahoitellaan. Jos tulee kriittistä palautetta, siihen vastataan. Ehkäpä palautteen johdosta syntyy jopa jotain uutta – sellaista, joka ei olisi tullut esiin ilman toiminnan avaamista ja palautteelle alttiiksi asettautumista.

Palataanpa vielä alun esimerkkiin: mitä jos avoimuus karkottaa mukaan tulemista harkitsevat? Tähänkin haasteeseen auttaa avoimuus: kysytään kuka haluaa esiintyä kuvassa ja kerrotaan, että muut saavat jäädä ulkopuolelle, mitää paineita osallistumiseen ei ole. Ja kuvan julkaisun yhteydessä kerrotaan, ettei kenenkään kuvia julkaista ilman lupaa. Ehkäpä jonkun ajan kuluttua tabu sairaudesta on hieman hälvennyt ja kuvassa esiintyminen saattaa tuntua luontevalta.

Kategoria(t): Järjestöt, Johtaminen | Avainsanat: , , | Yksi kommentti